maanantai 30. tammikuuta 2012

Mä mistä muistan kesäkuun

Eilen oli vielä lumikasojen rippeet
luistelukentän reunoilla.
Ennen kuin ehdin sopia sinne mitään
olivat kissat jo poissa.
Eilen oli vielä melkein tulevan ihmissuhteen rippeet
kentän reunoilla
elämäni on luistelua.

Kohta on juhannus
muut aloittavat kesäloman
minä odotan poikani kesäloman alkamista

lauantai 21. tammikuuta 2012

Mä mistä muistan helmikuun

Oliko viime helmikuuna jouluvaloja
en muista
Oliko viime helmikuuna joulu
en muista
Oliko viime helmikuu
jo toissa helmikuussa
vai oliko
en muista
Oliko viime helmikuu

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Mä mistä muistan joulukuun

Muoviruusuja hopeamaljassa.
Muovihavuja viinipullossa.
Poikani Oslossa
rakkaani Vaasassa
rakkauteni Porvoossa
Muovijoulu

Mä mistä muistan marraskuun

Äkkiä, kuin seinän takana piileskellyt lumi
Liukastelevat pyörät
Porvoon bussit, myöhästelevät
heiluvat kuin hampaani
tiellä niin uudella kuin vanhallakin
Talvi tuli salaa
Niin tuli vanhuuskin

lauantai 14. tammikuuta 2012

Mä mistä muistan heinäkuun

Naisia, paljon
Itseltäni salaa
Kolmekymmentäyksi astetta, koko ajan
Itseltäni salaa
Pikkukosken rannalla
Itseltäni salaa
Talon takana
Itseltäni salaa
Pihlajasaaren kallioilla
Itseltäni salaa, muka
Pasilan kallioilla
muilta salaa
Sitten: kuuntelen kun
Kumpulan uimalan kiuaskivet viedään
Sitä tapahtuu myös Pirkkolassa

torstai 12. tammikuuta 2012

Mä mistä muistan tammikuun

Mä mistä muistan tammikuun.
Tammikuu: ostin sukkapaketin.
Bang et olufsenin kaiuttimista toinen oli rikki
kuten minäkin
Poltin pikkusikarin
saunan portailla
Kävelin joelle katsomaan
avantouimarit kuin saukot.
Söin kaksi einespitsaa kello kaksi,
samana yönä kun lämpömittari
laski miinus kahteenkymmeneenkuuteen
ja kauhusta nukahdin

Aamulla otin taksin
kohti Aleksander Kiellands plassia.
Tavarani olivat kahdessa kellarissa,
ja elämäni kahdessa laukussa.